Pisa

Sunnuntaiksi oli luvattu sateita, joten meillä ei ollut tälle päivälle mitään sen kummempia suunnitelmia.

Aamulla kirkonkellojen lyödessä 8 kertaa heräsimme, ja aurinko nousi kirkkaalle taivaalle lämpötilan ollessa lähelle pariakymmentä astetta. Aamiaisen jälkeen taivas kuitenkin täyttyi noilla luvatuilla sadepilvillä, joten rantapyyhkeet nurkkaan ja aamun suunnitelmat uusiksi. Päätimme lähteä katsomaa kaltevaa tornia Pisaan. Pisan suuntaan tiet olivat melko suoria, joten tuo 60km matka taittui noin tunnissa.

Liikenteestä sen verran, että Toscanan mutkaisilla teillä pärjää hienosti jos omaa hieman rallikuskin verta suonissaan, mutta arempaa kuskia saattaa kauhistuttaa kapeat tiet ja nopeudet, joilla täällä ajellaan. Vilkkua ei käytetä lainkaan ja kaistojen raja on melko häilyvä. Liikennesäännöt ovatkin vain suuntaa antavat.

Melkein joka paikassa on max nopeus on 50kmh, mutta autot ajavat 70-120kmh vauhtia ja moottoripyörät, joita on todella paljon, ajavat jopa 200kmh vauhtia. Vaikka tiet ovat kuinka mutkaiset, niin näitä hurjapäitä ei todella pelota ajaa mutkaan pariasataa, vaikkeivät tiedä mitä mutkan takaa tulee.

Sateet eivät vielä olleet kerinneet Pisaan kun sinne saavuimme. Kaupunki itsessään on mitäänsanomaton ja melko rähjäisen oloinen, lukuun ottamatta tuota Campo dei Miracolin aluetta, jossa tuo kuuluisa kalteva torni, Duomo ja kastekappeli sijaitsevat.Torni oli edelleen kallellaan ja moni oli sitä tullut tänäkin sunnuntaina katselemaan.

Afrikan poijjaat olivat saartaneet  alueen ympäristön rihkamakojuillaan, joka teki tungoksesta astetta ahdistavamman. Kirkon herrat vaativat sisäänpääsymaksun jokaiseen rakennukseen, kuten myös tuomiokirkkoon. Voi hävetys…siis maksaa että pääset kirkkoon? Pari euroa pari euroa tuli sitten maksettua että pääsimme hetkeksi tuulelta suojaan ja ihastelemaan kirkkoa ja sen sisustaa.

Muutama kuva kaltevasta tornista ja Pisa alkoikin olla jo nähty. Nälkä alkoi kurnia masussa, joten ajoimme muutaman kilometrin matkan takaisin keskustaan etsimään ruokapaikkaa.

Sunnuntaina kaikki tuntui olevan kiinni, mutta hetken harhailun jälkeen löysimme mukavan pizzerian.

Satu oli pitänyt sen verran elämää viimeyönä unissaan että travellereita alkoi uuvuttamaan ruoan päälle. Auton nokka siis kohti Orciaticoa, eli kotia. Lämpötila oli laskenut jo 13 asteeseen kun saavuimme kotiin.

Loppuilta menikin mukavasti olohuoneessa viinejä maistellen, herkullista pastaa tehden ja blogia kirjoittaen. Kohta pitäisi jo päästä netin äärelle, että saisi blogin kaiken kansan luettavaksi.