Sunnuntaiksi oli luvattu sateita, joten meillä ei ollut
tälle päivälle mitään sen kummempia suunnitelmia.
Aamulla kirkonkellojen lyödessä 8 kertaa heräsimme, ja
aurinko nousi kirkkaalle taivaalle lämpötilan ollessa lähelle pariakymmentä
astetta. Aamiaisen jälkeen taivas kuitenkin täyttyi noilla luvatuilla
sadepilvillä, joten rantapyyhkeet nurkkaan ja aamun suunnitelmat uusiksi.
Päätimme lähteä katsomaa kaltevaa tornia Pisaan. Pisan suuntaan tiet olivat melko suoria, joten tuo 60km
matka taittui noin tunnissa.
Liikenteestä sen verran, että Toscanan mutkaisilla teillä
pärjää hienosti jos omaa hieman rallikuskin verta suonissaan, mutta arempaa
kuskia saattaa kauhistuttaa kapeat tiet ja nopeudet, joilla täällä ajellaan. Vilkkua ei käytetä lainkaan ja kaistojen raja on melko häilyvä. Liikennesäännöt ovatkin vain suuntaa antavat.
Melkein joka paikassa on max nopeus on 50kmh, mutta autot
ajavat 70-120kmh vauhtia ja moottoripyörät, joita on todella paljon, ajavat
jopa 200kmh vauhtia. Vaikka tiet ovat kuinka mutkaiset, niin näitä hurjapäitä
ei todella pelota ajaa mutkaan pariasataa, vaikkeivät tiedä mitä mutkan takaa
tulee.
Sateet eivät vielä olleet kerinneet Pisaan kun sinne
saavuimme. Kaupunki itsessään on mitäänsanomaton ja melko rähjäisen oloinen,
lukuun ottamatta tuota Campo dei Miracolin aluetta, jossa tuo kuuluisa kalteva
torni, Duomo ja kastekappeli sijaitsevat.Torni oli edelleen kallellaan ja moni
oli sitä tullut tänäkin sunnuntaina katselemaan.
Afrikan poijjaat olivat saartaneet alueen ympäristön rihkamakojuillaan, joka
teki tungoksesta astetta ahdistavamman. Kirkon herrat vaativat
sisäänpääsymaksun jokaiseen rakennukseen, kuten myös tuomiokirkkoon. Voi
hävetys…siis maksaa että pääset kirkkoon? Pari euroa pari euroa tuli sitten
maksettua että pääsimme hetkeksi tuulelta suojaan ja ihastelemaan kirkkoa ja
sen sisustaa.
Muutama kuva kaltevasta tornista ja Pisa alkoikin olla jo
nähty. Nälkä alkoi kurnia masussa, joten ajoimme muutaman kilometrin matkan
takaisin keskustaan etsimään ruokapaikkaa.
Sunnuntaina kaikki tuntui olevan kiinni, mutta hetken
harhailun jälkeen löysimme mukavan pizzerian.
Satu oli pitänyt sen verran elämää viimeyönä unissaan
että travellereita alkoi uuvuttamaan ruoan päälle. Auton nokka siis kohti
Orciaticoa, eli kotia. Lämpötila oli laskenut jo 13 asteeseen kun saavuimme
kotiin.
Loppuilta menikin mukavasti olohuoneessa viinejä
maistellen, herkullista pastaa tehden ja blogia kirjoittaen. Kohta pitäisi jo
päästä netin äärelle, että saisi blogin kaiken kansan luettavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti